Kun opiskelut on saatu pakettiin ja siirtyminen kokoaikaiseen työelämään on käsillä, kohtaa moni jännittävän tilanteen, jossa mielenkiintoisen työn perässä pääsee muuttamaan toiselle paikkakunnalle tai jopa kokonaan uuteen maahan. Vanhat opiskelukaverit hajaantuvat kuka minnekin ja yhtäkkiä ei olekaan enää ohjelmassa viikoittaisia illanistujaisia, elokuvatreffejä tai hitaita iltapäiväkahveja sen tutun kaveriporukan kanssa.

Saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta sitä sen ei tarvitse olla, sillä uusia ystäviä voi löytää myös aikuisena.

Kollegasta kaveriksi

Kuinka uusien ystävien löytäminen sitten onnistuu, jos potentiaalisia kavereita ei voikaan enää metsästää luentosaleista, kirjastoista ja opiskelijabileistä? Yksinkertaisia vastauksia ovat tietysti työpaikka sekä harrastukset. Töissä kannattaa rohkeasti tutustua edes pintapuolisella tasolla mahdollisimman moneen kollegaan ja näin selvittää, olisiko näiden joukossa tyyppejä, joiden kanssa ajatukset kohtaavat ystävyystasolla.

Harrastusten parista hyväksi ystäväksi

Monilta ihmisiltä löytyy harrastus, josta nauttii. Jos kaipaa uusia ystäviä, kannattaa suunnata harrastamaan yhdessä – esimerkiksi juoksija voi liittyä paikalliseen juoksuporukkaan, öljyvärimaalauksesta innostunut ilmoittautua maalauskurssille ja näyttämöille halajava harrastelijanäyttelijä voi suunnata teatteriporukkaan. Rohkeasti mukaan lähtemällä löytää varmasti useampia samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa on mahdollista solmia tiiviitäkin ystävyyssuhteita.

Sosialisointia somessa

Sosiaalinen media on näinä päivinä suuressa osassa paitsi parinmuodostuksessa, myös ystävyyssuhteiden edistäjänä. Sen kautta on mahdollista löytää jo melkein unohtuneita, vanhoja ystäviä, kuin myös uusia, samat mielenkiinnon kohteet jakavia kavereita. Valikoimaa löytyy melko laajasti, mutta esimerkiksi Facebookista löytyviä ryhmiä kannattaa haravoida kavereiden toivossa.

Ja muista, sosiaalisessa mediassakin pätee sama sääntö kuin oikeassa elämässä – ei voi voittaa, jos ei edes kokeile. Rohkeasti siis vaan juttelemaan uusille mahdollisille kavereille!