24 tyttöä rymistelee – ainakin ulkopuolisen silmin – sikin sokin ympäri suurta nurmikenttää, ainoana punaisena lankana vaalea pallo, jota pelaajat välillä jahtaavat, välillä potkivat, välillä kuljettavat. Nyt emme kuitenkaan ole ulkopuolisia. Kyseessä on virallinen jalkapallo-ottelu, ja kyseessä Tampereen tiukka paikallistaistelu Ilves – TPV, pelaajina tyttöjen alle 21-vuotiaiden joukkueet. Ottelu jatkuu maalittomana lähes 90 minuuttia, kunnes aivan viime hetkillä TPV:n Assi Eltonen tykittää pallon verkkoon ja joukkueensa voittoon.

Urheilua seuraamattomilla saattaa olla paha tapa vähätellä urheilua, pitää sitä turhanpäiväisenä ja – varsinkin miesurheilun ollessa kyseessä – pahimman luokan pörhistelynä, jossa muilla elämänalueilla epäonnistuneet pääsevät vihdoin pätemään ja näyttämään nykyjään. Eri lajien sisäpiirien näkemys on kuitenkin täysin eri. Joukkueen jäsenet ovat tiivis perhe, joka harjoittelee, pelaa, voittaa ja häviää yhtenä yksikkönä. Eivätkä perheenjäseniä ole pelkästään pelaajat, vaan siihen kuuluvat myös valmentajat, huoltajat, perheenjäsenet ja kannattajat.

Näytä tukesi fanituotteilla”, ”Tunnusta väriä” – näillä mainoslauseilla eri ammattilais- ja puoliammattilaisliigat Suomessa markkinoivat itseään. Lajien suosion ainoa tae on yhteisöjen koon kasvattaminen. Porilaisen pubiliigan kiekkojoukkue voi olla äärimmäisen tiivis yhteisö, jossa kaveria tuetaan niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Siitä ei kuitenkaan ole oman pubin ulkopuolella ilmiöksi, saati myytäväksi tuotteeksi, joita huippuunsa viritetyt maailmanluokan urheilujoukkueet, kuten vaikkapa Barcelona FC tai Manchester United ovat.

Nämä ovat tuotteita, jotka syntyvät, elävät ja kuolevat sen mukaan, kuinka moni ihminen kokee yhteenkuuluvuutta niiden suhteen. Jos pudotamme pohjoisenglantilaisen baaritappelijan keskelle Lagosia ja ensimmäinen hänen tapaamansa ihminen kulkee – englantilaisen kanssa yhtä lailla – Adidaksen tossuissa, ei se tuo heitä yhtään toisiaan lähemmäs. Mikäli molemmilla taas on päällään Manchester Unitedin paita, heillä on yhteinen kiinnostus, yhteinen puheenaihe (vaikkei välttämättä edes yhteistä kieltä) ja sama yhteisö.

Tämän vuoksi oman yhteisönsä tunnustaminen – juuri kannattajatuotteita käyttämällä – on niin tärkeää. Muuten ulkopuolinen (tai edes sisäpuolinen) ei pysty identifioimaan häntä juuri siihen yhteisöön, mihin hän kuuluu – ja nimenomaan haluaakin kuulua. Tätä kansainvälistä yhteisöä vastaan etenkin Englannissa onkin noussut ns. ”kasuaali” kannattajakulttuuri, missä joukkueen värejä ei kanneta päällä, vaan joukkuetta tuetaan anonyymisti, mutta sitäkin äänekkäämmin – ja aina paikan päällä. Heille joukkue on paikallinen yhteisö, ei globaali tuote.